156903.jpg

Juha KK haastoi minut mukaan kertomaan elämäni levyistä. Tähän oli ihan pakko vastata, koska musiikki on melkein parempaa kuin kirjat...Vaan oli tämä vaikeaa -hyvää musiikkia on liian paljon.

1. Yksi levy, joka muutti elämääsi

Mitään niin merkittävää levyä ei ole ollut, että elämä olisi muuttunut radikaalisti, mutta elämän eri taitekohdista muistaa kyllä tiettyjä levyjä. Siirtyessäni lapsuudesta nuoruuteen vuonna... –nojaa, kauan kauan sitten- löysin CCR:n ja eräänä kesänä tuli kuunneltua Suzie Q:ta riittämiin, niin kotona mankalta kuin singlenä levyautomaateista.

2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran

Niitä on satoja. Ylipäänsäkin, saatan veivata samaa levyä viikon-kaksi –miksi vaihtaa, jos se kerran on hyvä. Yksi soitetuimmista on Sophie Tuckerin Follow a star.


156905.jpg


3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle

Kai saarella on sähköt? Mikäli on, niin sitten mukaan lähtisi vaikka joku todella iso CD-boksi, esimerkiksi 50-luvun rhythm'n bluesia. Esiintyjinä voittopuolisesti naisartisteja kuten Etta James, Ann Cole, Wynona Carr, LaVern Baker etceteraa. Mikäli ei olisi sähköä ja patteritkin loppuisivat, niin sitten ottaisin mukaan jonkun vinyylin, jossa on kansien sisällä muutakin kuin levy eli paljon tekstiä luettavaksi, esimerkiksi Woody Guthrie/library of congress recordings.


156964.jpg


4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon

 

Olen liian synkkä ollakseni koskaan hupakko, mutta takuuvarma hymyilyttäjä on Papukaija G.Pula-ahon jutut.

 

5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin

Vain yksi? Yleensä levyt, jotka saavat kyyneliin, liittyvät joihinkin muistoihin ja itkettävät siksi. Tällaisia ovat mm. Rod Stewartin In a broken dream, Janis Joplinin Cry Baby, Edith Piafin Mon Dieu, Paul Robesonin Ol' man river jne, mutta tulee mieleen yksi, johon ei liity sen kummempia muistoja ja jonka tahtiin olen silloin tällöin itkenyt: Judy Garlandin Over the rainbow

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi

 

Äänentoistoltaan(eli että joku olisi ollut vähemmän mömmöissä äänitysstudiossa) täydellinen Janis Joplinin ja Big Brother and the Holding Companyn levy.

 

7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty

 

Mikä ei minua miellytä, voi miellyttää jotakuta toista, joten antaa olla. Ei rovioita.

8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa

 

Dr Feelgood Singles

 

9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella

Screamin' Jay Hawkinsia en ole kuunnellut pitkään aikaan, sen voisin kuunnella seuraavaksi.


156969.jpg

 

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa

Haaste lähtee kaikille, jotka lukevat tämän ja tuntevat asian omakseen.