Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.05.2010 - 17:45

 

Sirokko heitti blogissaan hauskan haasteen. Tässä suora lainaus häneltä:
 
Huomasin sen, bloggaajat kuvaavat mitä tahansa. Kohta ei kehtaa kameraa ulkona esiin ottaa, kun muut ajattelevat, että jaahas, taas joku bloggaaja kuvaamassa päiväänsä, tätä söin, join, näin, ihan kuin kaikilla olisi patologinen pakko olla kiinnostunut siitä mitä kenenkin suolen sisällä liikkuu. 

Tästä sainkin idean, HEUREKA!  Nyt kaivetaan esiin kaikki ne omituisimmat kuvauskohteet, joita ei muiden kuin bloggaajan tulisi mieleenkään kuvata. Eikä mitään vahingonlaukauksia vaan tarkkaan harkittuja kohteita. Semmoisia, joita myöhemmin katsellessa itsekin ihmettelee mitä päässä on liikkunut. Eikä niitä kuvia tietenkään ole tullut käytettyä ennen kuin NYT!"
 
 
 
Otin haasteen vastaan ja aloin selailla kuviani. Mielipiteenihän on, ettei mikään kuva, ei edes epätarkka tai hutilaukaus, ole turha, koska käsittelemällä kuvista voi tehdä vaikka mitä mielenkiintoista. Jatkojalostamalla syntyy usein taidetta.
 
Ensin en siis ollut löytää sellaisia kuvia, joita Sirokko peräänkuulutti. Ihan älyttömiä kuvauskohteita kyllä löytyi, mutta silti käyttökelpoisia blogeihini.
Sitten jysähti. Tajusin, että on olemassa kuvauskohde, josta on vaikea kehittää mitään kovin järkevää.
 
Jalat.
 
 
Niitä löytyi kolme kappaletta. Tai siis kuusi. Hmm, en todellakaan muista, miksi olen kyseiset kuvat ottanut, mitä mielessäni on liikkunut ja mihin olen luullut muka käyttäväni nämä otokset.
 
Onneksi on siis tämä haaste. Kiitos, Sirokko, nyt saan syyn esitellä jalat.
 
Nappaa sinäkin tämä haaste mukaasi!

 

 

harakka kirjoitti 05.05.2010 - 18:02
Täähän onkin kiva haaste, pitää laittaa muistiin!
Laitan, kun ehdin.
Sulla on hienoja jalkoja, onko ylimmäiset sun omat jalat?
Alimmaiset on ihan elävän näköset jalat! Keskimmäiset jalat olet ihan selvästi ottanut siks, kun ihannoit barbien korkokenkiä ja väriä!
SusuPetal kirjoitti 05.05.2010 - 18:04

Laitapa muistiin, Harakka! Ei ole omat jalat, vaan yhden kanssabloggaajan!!! Ja alimmaiset on sorsan. Barbeilla on kyllä sirot nilkat :)

sirokko kirjoitti 05.05.2010 - 18:38
Aatella, löysit jopa teemaksi asti! Melkein voi jo lähteä leikkimään tunnistamisleikkiä, kenen jaloista kyse.. tunnistin ainakin kaksi viimeistä. Keskimmäisen kuvan kanssa olet varmaan käynyt kenkäostoksilla. Kaikki on kyllä ihan käyttökelpoista kuvakamaa, se on totta, taiteessahan ei ole rajoja.
kiirepakolainen kirjoitti 05.05.2010 - 19:23
Tämäpäs onkin hauskaa! Täytyy suorittaa kuvatutkimusta, että mitä löytyy....
Yaelian kirjoitti 05.05.2010 - 19:43
Hauskoja! Ihan selvä fetissi noiden kuvien ottajalla kyllä on;-)
Uuna kirjoitti 05.05.2010 - 20:05
Haa, oikein sarja! Kyllä nämä ovat melkein liian hyviä tähän haasteeseen, mutta menköön nyt läpi, kun ovat niin hauskoja kuvia.

Mainio haaste, jospa ehtisi penkoa jossain vaiheessa ...
Ari kirjoitti 05.05.2010 - 20:26
Mukavaa ajanvietettä..
SuviAnniina kirjoitti 05.05.2010 - 20:38
HAhaa! Jalkablogejahan on oikeesti aika paljonkin, ja on myös "mulla on pitkät sääret"blogeja ja no,kaikkea löytyy. ..Otin tänään omista jaloistani kuvia ,voitko kuvitella...vastaan ehdottomasti haasteeseen,lähden heti pönkimään arkistoja:-)
arleena kirjoitti 05.05.2010 - 22:54
Tämä oli hauska teema Sirokon haasteeseen.
Jalkoja harvemmin tulee kuvattua, mutta nyt katson jalkoja hiemen uudesta näkövinkkelistä. Sorsan jalatkin näyttivät komeilta.
Stazzy kirjoitti 05.05.2010 - 23:46
Siis muillakin on jalkafetissi! (Tai noh oikeastaan omalla kohdalla se on ihan selkeästi enemmän siellä takamusfetissin puolella, mutta noh.)

Oivat räpylät viimeisessä kuvassa. Saisikohan noita lainata ensi kesän kuutamouinneille?
Anskukka kirjoitti 06.05.2010 - 06:53
No eipä ollut sitten turhia nuokaan kuvat. Juuri passelit tähän haasteeseen. ;)
lepis kirjoitti 06.05.2010 - 07:03
Kyllä mun nilkkoja passaa kuvata! Mutta tämä seura, johon olen päätynyt hieman kummastuttaa :) No, onhan noi kengät hieman hessuhopomaiset :D
Hirlii kirjoitti 06.05.2010 - 08:55
Siis erilaisita nilkoistahan näissä kuvissasi on kyse, eikä varsinaisesti jaloista ... :) . Lepiksen nilkka, Barbien nilkka ja sorsan oranssi nilkka.

Lysitkäs juttu, minäkin etsin kuvia tai kuvauskohteita joihin olen jotenkin fiksoitunut.


tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 06.05.2010 - 09:44
Tämähän onkin sopiva aamuaskare, kun en mitään tärkeellisempää halua tehdä. Alan etsiä jalkakuvia.
Hih.
Alastalo kirjoitti 06.05.2010 - 09:48
Otinpa haasteen vastaan. Sen verran mielenkiintoinen haaste.

Ja jalkojahan olen kuvannut useamminkin... ;))
hpy kirjoitti 06.05.2010 - 09:54
Tuo jalkafetsmi taitaa olla aika yleinen, muttei ehka talla tavalla, vaikka itse asiassa tiedan etta itsekin olen joskus kuvannut jalkoja (ja jopa laittanut ne blogiin), mutta taytyypa selailla vanhoja kuvia. Ehka niista loytyy jotain ihmeellista. Ehka ei.
kaanon kirjoitti 06.05.2010 - 10:37
Jalkoja on kiva kuvata, voisit tehdä vaikka kalenterin?
Mutta minäpä mitä ilmeisimmin rakastan pyöreitä muotoja!
SusuPetal kirjoitti 06.05.2010 - 10:38

Kiitos kaikille kommenteista. Mikään kuva ei ole turha! Ainakaan bloggaajalle :)

Famu falsetissa kirjoitti 06.05.2010 - 21:51
Hauska idea! Pitääpä syventyä asiaan.Melkein jo tiedän mikä vimma minua vaivaa.
SusuPetal kirjoitti 07.05.2010 - 09:14

Famu, vimma! Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Kari kirjoitti 08.05.2010 - 09:15
Minäkin olen muuten kuvaillut jalkoja aika paljon. Ihmistä ei tunnista ja kuitenkin kohde on inhimillinen.

Pitää tutkia omia kuviani nyt kun taas on vähän aikaa.
SusuPetal kirjoitti 08.05.2010 - 09:49

Kiva, Kari, mukaan vaan.

mm kirjoitti 08.05.2010 - 19:40
Täälläkin käynti sai minut tänään vastaamaan tuohon haasteeseen.
Noista keskimmäisestä tuli mieleen vähän nolo muisto, kun meillä Kuopus puri isonsiskon Barbilta varpaat pois...
SusuPetal kirjoitti 08.05.2010 - 20:08

mm, voi isosisko-parkaa! Ja Barbi-parkaa...

Kutuharju kirjoitti 08.05.2010 - 20:34
Mutta miksi tuo Bratz hirttäytyi? Saiko vääränväriset kengät?

Hauskasti ja loogisesti, ja kattavasti kuvatut jalat, on ihmis-, eläin- ja nukkejalat.
Ruska kirjoitti 08.05.2010 - 21:09
Jalat on niin oleelliset ja tärkeät välineet, että näin tarkemmin ajatellen olisi tosi outoa jättää kuvaamatta niitä. Sinulla on oikein edustavat otokset :)
SusuPetal kirjoitti 08.05.2010 - 22:08

Kutis, taisi olla väärää kokoa kengät...

Ruska, no ihan outoa se olisi, jollei kuvaisi :)

Pekka kirjoitti 16.05.2010 - 07:13
No voihan levottomat jalat. Kuvasin itse eilen Kokkolassa liikennemerkkiä. ;-)
SusuPetal kirjoitti 16.05.2010 - 09:58

Hieno juttu, Pekka, minullakin on liikennemerkeistä kuvia!!

halo e kirjoitti 23.05.2010 - 12:38
:D Tämäpä hauska haaste, läksin heti mukaan todella oudolla kohteella
http://kuvatulva.blogspot.com/2010/05/taatusti-outo-kuvauskohde.html
SusuPetal kirjoitti 23.05.2010 - 15:29

Halo, tulenpa katsomaan.

Elegia kirjoitti 24.05.2010 - 06:41
Heh, minua välillä naurattaa tuolla kuvaillessani juurikin siksi, että jotkut ovat tosiaan vähän höperöitä. Ja olen ottanut ne nimenomaan blogia varten, mutta suuri osa ei ole ikinä päätynyt blogiin asti - en tiedä miksi :D

Kenties teen tämän jossain vaiheessa.
SusuPetal kirjoitti 24.05.2010 - 10:22

Elegia, kyllähän sitä tuntee itsensä välillä aika dorkaksi, kun pysähtyy kuvaamaan jotain, mitä kukaan muu ei taatusti kuvaisi.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susu

Valokuvia, lyhyitä tarinoita