Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.04.2010 - 22:44

 

HPY haastoi minut mukaan arkeologisiin kaivauksiin. Hän antoi onneksi hyvät ohjeet ja kohteen, jossa kaivaa. Käärin hihat ylös, tartuin hiireen ja klikkailin itseäni ajassa taaksepäin. Neljä vuotta vilahti silmieni edessä, kunnes löysin etsimäni.
 
Tämän blogin kuudes kuva, niin kuin haasteessa pyydettiin.
 
21.3.06 olen julkaissut alla olevan kuvan nimellä pyykkipäivä. Kuvatekstinä oli
 
En ymmärrä sukkia.
Miksi ne viihtyvät yksin? Ilman paria?

 

Kommentoijien joukossa on paljon muinaisia bloggaajia, joista en ole kuullut aikoihin. Kommentoijien joukossa on myös, kuten ilolla huomaan, paljon bloggaajia, jotka edelleen ovat mukana kuvioissa.
 
Itse kuva on ensimmäisiä kuvia, joita käsittelin jollain tavalla. Ennen tämän blogin perustamista minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta kuvan käsittelystä. Itse asiassa bloggaaminen on opettanut minulle todella paljon kaikenlaista. Tuon kuvan käsittelyn lisäksi olen bloggaamisen myötä opetellut piirtämään tietokoneella ja tekemään videoita.
 
Sukkakuvaa on käsitelty aika rankalla kädellä. En millään muista, millä ohjelmalla olen käsittelyn tehnyt. Edelleenkin kuva on sellainen, jonka voisin julkaista uudestaan. Samaa ei voi sanoa kaikista alkupään kuvista.
 

Mikä on sinun blogisi kuudes kuva?

Tartu haasteeseen ja kerro, mitä se kuva tuo mieleesi nyt.

 

 

lepis kirjoitti 10.04.2010 - 23:38
Joko niiden parit ovat löytyneet?
Kari kirjoitti 11.04.2010 - 07:31
Onko tuo todella käsitelty valokuva? Näyttää oikealta piirrustukselta.

Harmi ettei minulla ole vanhoja blogeja enää tallella. Taidan kuitenkin katsoa, mitä Muualta löytyy.
TeeTee kirjoitti 11.04.2010 - 08:57
Jännä, miten joillakin on näitä sinkkusukkia pilvin pimein. En muista itse kertaakaan löytäneeni sukkakoristani paritonta jalanlämmittäjää. Ehkä sukkani ovat niin onnekkaita, että tykkäävät pareistaan hamaan loppuun saakka ja pysyvät siksi yhdessä. Mitenkähän niiden omistajalla on paljon huonompi tuuri? ;)

Nappasin tämän hauskan haasteen ja kaivoin blogini kuudennen kuvan esiin minäkin.
Alastalo kirjoitti 11.04.2010 - 09:08
Olin näköjään jo silloin mukana kommentoijissa. :)

Täytyipä itsekin tehdä tuo kaivaus ja löytyihän se sieltä.
Liisa kirjoitti 11.04.2010 - 10:59
Näytää minustakin melkein piirrokselta. Sama sukkaongelma meilläkin. Pesukone kai syö niitä.

SusuPetal kirjoitti 11.04.2010 - 11:00

Lepis, ei ole löytynyt, mutta ongelma on ratkaistu: kaikki sukat ovat mustia.

Kari, valokuva se todellakin on. Pengopa arkistoja.

TeeTee, sinulla on uskollisia sukkia!

Alastalo, kommentoimassa silloin ja nyt, kiva!

SusuPetal kirjoitti 11.04.2010 - 11:04

Liisa, minäkin epäilen syöppöpesukoneita!

Elegia kirjoitti 11.04.2010 - 11:49
Tämähän oli kiva kaivuutyö! Kenties teen sen itsekin jossain vaiheessa.

Meillä on sellainen pesukone, joka hukkaa vain miehen sukkia. Aika outoa!
SusuPetal kirjoitti 11.04.2010 - 12:12

Siistiä kaivuutyötä, Elegia, säästyivät rakennekynteni!

Teilläpä on outo pesukone. No, ei haittaa :)

hpy kirjoitti 11.04.2010 - 12:57
Tama on kiva kuva! Tuttu myos. Minulla on ruokapoydalla (hullu paikka) yksinainen vaalea sukka jonka parista en tieda mitaan. Siina se vaan odottelee! Ja kiitos siita etta tartuit haasteeseen. Se on minusta mukava kun se johdattaa meidat taaksepain. Blogimme alkujuuriin.
Timo kirjoitti 11.04.2010 - 13:07
Hyvä idea, pitääpä tehdä illalla itseltäkin vastaava. Huomenna ilmestyy. :-)
SusuPetal kirjoitti 11.04.2010 - 17:24

Kiitos itsellesi, HPY, tämä oli kuva haaste. Tuli katseltua kuvia ja muisteltua.

Timo, jään siis odottamaan!

Tuima kirjoitti 11.04.2010 - 18:54
Onpa hieno! Ja ihan kuin maalattu, ei äkkipäätä uskoisi valokuvaksi.
harakka kirjoitti 11.04.2010 - 18:57
Hieno kuva, ja kuin maalaus.
Se on kyllä kumma, mihin ne toiset sukat aina joutuukin, ja harvoin niitä edes koskaan löytääkään!
Hirlii kirjoitti 11.04.2010 - 18:57
Hauska haaste.

Ehkäpä kadonneiden sukkien arvoituksella voi olla sekin selitys, että ne joko etsivät uuden parin itselleen tai sitten tosiaankin: haluavat elää parittomana.

Ryhdynpä etsimään kunhan palaan kotikoneen äärelle ...
SusuPetal kirjoitti 11.04.2010 - 20:51

On se maalatun näköinen, Tuima.

Harkka, kadonneet sukat ry!

Hirlii, sukilla on sukan mieli :)

Raija kirjoitti 12.04.2010 - 11:29
Onko sukkien parit jo löytyneet;)
SusuPetal kirjoitti 12.04.2010 - 18:09

Raija, ei ole!

Anna kirjoitti 13.04.2010 - 09:36
Tosi mielenkiintoista lukea bloggaajien alkutaivalta :-) Samanlaiset alkuvaikeudet useimmalla-ainakin, jos ei ole ollut tekemisissä tietotekniikan kanssa koskaan aiemmin. Min en osaa vielä piirtää ohjelmalla, vaikka lapset laittoi sen tähän läppäriin...Hyvin monimutkainen vaatii pidemmän ajan oppimiseen :-o Sama ongelma tahtoo olla noiden haasteiden kanssa, nyt ne jo jotenkuten menee, mutta linkityksissä vieläkin töppäilen :-(
Onneksi nuoriso käydessään neuvoo!
SusuPetal kirjoitti 13.04.2010 - 16:33

Anna, jokainen oppii ajallaan, koska tällainen oppiminen ja bloggaaminen on mukavaa!

flora kirjoitti 13.04.2010 - 18:07
Näistä tulee ihan Peppi Pitkätossu mieleen,hänelläkin sukat eriparia.
SusuPetal kirjoitti 13.04.2010 - 18:57

Fiksu lapsi selvästikin, Flora :)

Hirlii kirjoitti 15.04.2010 - 11:31
Haasteeseen vastattu.
SusuPetal kirjoitti 15.04.2010 - 11:49

Tulenpa katsomaan, Hirlii.

hoover kirjoitti 22.04.2010 - 16:50
Tämäpäs hauska haaste. Ihan on sinunlaistasi kädenjälkeä tuo kuudeskin kuva. :)
SusuPetal kirjoitti 22.04.2010 - 16:57

Nappaapa haaste mukaan, Hoover!

savisuti kirjoitti 29.04.2010 - 18:28
Kuvasi on maalauksellinen. Täälläkin vanha pesukone söi sukkia, uusi kone on toistaiseksi ollut vähän inhimillisempi. Tosin eihän sitä tiedä mihin se vanhetessaan vielä pystyy.

Tämä olikin niin hauska haaste että vastasin jo itsekin kuudennella kuvalla. Voi sitä alkuaikaa!
SusuPetal kirjoitti 29.04.2010 - 19:25

Kävinkin jo katsomassa kuudetta kuvaasi, Savisuti. Oi, nostalgiaa!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susu

Valokuvia, lyhyitä tarinoita