Kävin Heljän portilla ja samalla ihmettelin, kuinka laaja sarja on ja kuinka kauan oletkaan jaksanut kerätä tätä. Hieno kuva- ja sanastoori. Myös runot mieleeni.
SusuPetal kirjoitti 18.07.2009 - 17:56
Paljon on vielä kaupunginosia kuvaamatta, Uuna, ja kaupunki laajenee koko ajan! No, riittääpähän puuhaa.
Miksi et odottanut alaportailla.
No voi, harmi.
Kyllä minäkin jaksoin, Kini!!
Kylläpä vanhan roihislaisen sydämessä läikähti kuvaa katsoessa.
Mukava läikähdys siis, Hirlii.
Viimeksi diellä käydessäni paikkaa vasta rakenneltiin. Onko muutakin hienoa kuin portaat?
Oli muutakin hienoa, mutta taidan laittaa loput kuvat photogalleryn puolelle aikanaan.
Eihän noita portaita montaa ole?
Japanilainen puutarha on perustettu Roihuvuoreen joskus 90-luvulla, Kari. Ei niitä portaita monta ole, mutta joskus yksikin on liikaa.
No, voi, Pena -taisin jo kyllästyä odottamaan...
Paljon on vielä kaupunginosia kuvaamatta, Uuna, ja kaupunki laajenee koko ajan! No, riittääpähän puuhaa.