Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.07.2009 - 20:29

 

Elegia innostui edistämään Suomen matkailua ja esittelemään TOP 5-suosikkimestaa, joihin kannattaa tutustua. Tässä minun valintani:

Ykkösenä on Kuninkaantie, jonka päästä päähän (Suomen puolella) kulkemiseen kannattaa varata aikaa. Kuninkaantien varressa on niin paljon nähtävää, että yksi kesäloma tuskin riittää kaiken tutkimiseen, mutta onneksi kesiä tulee tämänkin jälkeen.

Kakkoskohteeksi valitsin helteisiä kesiä varten mukavan vilvoittelupaikan eli Tytyrin kaivosmuseo Lohjalla. Jos siis hikeä pukkaa pintaan, sukella Tytyrin uumeniin, ihmettele kalkkikiveä ja kaiva villatakki yllesi! 

Kolmanneksi kannattaa suunnata kohti Sysmää ja tutustua Morganismi-kesänäyttelyyn. Päivä Morganismissa, etkä ole enää entisesi, vaan olet saanut uutta ajateltavaa. 

Neljänneksi kohteeksi valitsin, matkalla Turkuun, vanhan Turuntien varrella (eli poikkea siis uudelta moottoritieltä) kerrassaan ihastuttavan Kasvihuoneilmiö-diverssikaupan. Mitä Kasvihuoneilmiöstä ei löydy, sitä ei tarvitse. Paikka on hurmaava ulkonäöltään, erikoinen tuotteiltaan ja voin suositella munkkeja! 

Vihdoinkin eli viidentenä pääsemme matkallamme Turkuun, josta olen valinnut kaksi teemakävelyä: kalja- ja pussikaljakävelyt.

Kaljakävelyn voit aloittaa vaikka Ravintola Puutorin Vessasta, siirtyä siitä sitten Panimoravintola Kouluun, josta matka jatkuu Vanhaan Pankkiin. Tässä vaiheessa, ellei kalja enää maistu, voi siirtyä lonkeroon, jota itse aion juoda koko rundin ajan. Matka jatkuu Uuteen Apteekkiin jossa voi nauttia siemauksen vatsaa rauhoittavaa yrttijuomaa.

Pussikalja(tai – lonkero)kierros alkaa jokirannasta Apteekkimuseon edestä. Apteekkimuseosta voi käydä ostamassa matkaevääksi rintasokeria, jotta veren sokeritasapaino pysyy hyvänä. Jokirannasta siirrytään kohti keskustaa, kuljetaan pitkin Eerikinkatua, käännytään Kristiinankadulle ja siitä edelleen Yliopistonkadulle ja pysähdytään vanhaan Teräksen kulmaan, jossa nykyään on KappAhl. Ei mennä sisälle kauppaan, vaan katsellaan toria ja hörpätään juomaa.

Nestetankkauksen jälkeen suunnataan kohti Salaman edustaa, istutaan siinä tovi, imeskellään rintasokeria, huolehditaan nesteen saamisesta ja katsellaan toria.

Vihdoin nousemme Puolalan puistoon eli Taidemuseon mäelle, istumme ruohikolla, katselemme joutsenia ja näemme miten ruoho kasvaa. Taikkarille on hyvä nukahtaa, sadekaan ei haittaa.

Minkälainen on sinun TOP 5-listasi?

 

 

 

Elegia kirjoitti 05.07.2009 - 21:20
Jee, tosi kivaa että osallistuit! Morganismi on kyllä minulla suurissa haaveissa, mutta saas nähdä pääsenkö sinne asti (mieheltä lähtee auto alta kesän lopussa) tämän kesän aikana. Tai minnekään muuallekaan, kun on ollut vähän alaluisua ja epävakaata päässä, mutta ei niistä sen enempää.

Tuosta Lohjan kaivoksesta olen kuullut, mutten ole koskaan käynyt. Se on kyllä niin lähellä pk-seutua, että sinne saattaisin päästäkin.

Olen muuten ollut siellä kasvihuoneilmiössä, mutta viime kerrasta on aikaa. Se on oikeasti oikea TAIVAS! Ollaan muuten ostettu sieltä rokokoo-tyylinen "minisohva" eteiseen (siinä ei tosin mahdu istumaan kenkiä laittaessa, koska se on täynnä roinaa) :D

Ihanan paljon linkkejä ja vinkkejä, pitää tutustua niihin kunnolla. Nyt vain vilkaisin, kun piti heti päästä kommentoimaan.



SusuPetal kirjoitti 05.07.2009 - 22:21

Se Kahvihuoneilmiö on kyllä Paratiisi, Elegia!

Autottomana on vähän vaikea päästä paikkoihin, mutta kyllähän se onnistuu, kun varaa aikaa.

Heli kirjoitti 05.07.2009 - 22:58
Haa, Turku-matkailu kuulostaa hyvältä! Tosin olen nautiskellut sen verran paljon täällä Naantalin terasseilla nyt, että taitaa olla pariksi viikoksi ainakin kalja- sun muut juomahalut menetetty :D

Käytiin juuri ilta-ajelulla Turussa ja hyvältä näytti. Siellä näyttää olevan todella paljon kuvattavaa ja eritysen paljon ihania vanhoja taloja. Näin kun kyseinen kaupunki on uusi, Helsinki vaikuttaa paljon tylsemmältä :)
SusuPetal kirjoitti 05.07.2009 - 23:07

Kävelyt Turussa vaativat kyllä kuntoa, jos aikoo nuo reitit vetää läpi, Heli, mutta ehkä joskus myöhemmin?
Ihan kaikkea eivät ole onneksi vielä repineet Turussa alas.

lepis kirjoitti 06.07.2009 - 00:53
Tein sen sitten väärin viimekerralla, tuon kaljakävelyn siis ;) Join nimittäin Vessan terassilla sen vatsaa rauhoittavan ennenkuin siirryin Koulun terassille sipukalle ja siitä matka jatkuikin jollekkin niistä joenvarsilaivoista, Pankin ohitse vain käveltiin tällä kertaa ja Apteekkiin ei ollut enää tarvetta!
Kimmeli kirjoitti 06.07.2009 - 08:14
Tähän osallistun! Heti kun kerkeen :)
Turku-kierros on nam...osallistuttu moneen kertaan!
SusuPetal kirjoitti 06.07.2009 - 10:17

Lepis, ei tuo ole onneksi mikään kardinaalimunaus, Turussa kaikki on sallittua :)

Varsinainen konkari siis, Kimmeli!

harakka kirjoitti 06.07.2009 - 20:21
Suomessa on niin monta kaunista paikkaa, ettei kaikkia edes muista.
Pitää katsella jotain esitteitä, ja kartasta katsoa paikkoja, minne mennä. Netistä näkee paljon, mihin kannattaa mennä.
SusuPetal kirjoitti 06.07.2009 - 20:27

Totta, Harakka, katsottavaa riittää jopa lähellä, ei tarvitse kauas lentää.

Haaveilija kirjoitti 06.07.2009 - 20:51
Kaikki miulle outoja paikkoja. =)


Hauskat nuo kävelylenkit... =)
Uuna kirjoitti 06.07.2009 - 21:01
Sinun reitillesi ei olekaan pitkä matka. Alun voi mennä vaikka linja-autolla, ettei tarvitse autoa ajaa :-)
Kuninkaantietä ajeltiinkin jonkin verran viime retkellä, mutta lyhyeksi pätkä jäi, vielä on paljon nähtävää.
Täytyykin miettiä mihin seuraavaksi lähtisi, että olisi kerrottavaa...
marjaisa kirjoitti 06.07.2009 - 21:05
Kiintoisaa siis poiketa Turussa jälleen. Jos joku haluaa poiketa Tampereelle vaihtoehtoisesti, voin opastaa. Kulttuuriravintola Telakka, Vohvelikahvila viistokadulla matkalla ikimuistoiseen Tuomiokirkkoon ja sieltä Tammelan ulkokirpputorille. Tässä esim. pieni pyörähdys Tampereella. Muutakin löytyy. Minusta Tampere on parempi paikka - tietysti kuin Turku, mutta syynä on vain ero Tuomiokirkoissa. JOs et tiedä, vilkaise!
Pena kirjoitti 06.07.2009 - 22:52
Pussikaljakävelyä en kyllä suosittelisi muualla , kuin jokirannassa ja ehkä Taikkarinmäellä. :)
SusuPetal kirjoitti 06.07.2009 - 23:16

Haaveilija, kävely vaatii kuntoa!

Joo, Uuna, julkisia kannattaa käyttää! Kuninkaatie on kyllä mielenkiintoinen.

Marjaisa, Treen tuomiokirkon freskot ovat muistaakseni ihan näyttävät, mutta kyllä Turun Tuomiokirkko sentään on jotain:)
Täytyykin pitää mielessä tuo opastustarjouksesi, jos sattuisi tulemaan Treelle!

No, vähän piilossa joutuu kupittelemaan Teräksen kulmassa, Pena :)

arleena kirjoitti 06.07.2009 - 23:45
Mukavia kohteita, Kuninkaantietä on ajeltu Porvooseen saakka.
Lohjan kaivoksissa ei ole käyty, pitää kokeilla kun hellepäivä yllättää.

Juuri kuukausi sitten kierrettiin muutamat pikkukaupungit, mutta paljon on vielä jäljellä.
Niistä mukavista kohteista kerron mahdollisesti, vaikka kertomatta on vielä pitkä litania missä on käyty. Jaa mutta ne olivat ulkomailla.

Kotimaassa käyn harva se viikko mielenkiintoisissa paikoissa kesäisin.
SusuPetal kirjoitti 06.07.2009 - 23:53

Sinä oletkin kertonut niistä länsirannikon mielenkiintoisista pikkukaupungeista, niistä on ollut kiva lukea, Arleena.
Kesä on kyllä ihanaa aikaa reissata, tehdä päiväreissuja ja vähän pidempiäkin kotimaan matkoja.

sirokko kirjoitti 07.07.2009 - 09:14
Jeh Turku on aina Turku, vierailulistallani elokuussa. Liikun enimmäkseen julkisilla kulkuvälineillä, joten sivukyliin on hankala lähteä.
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 11:17

Onneksi kaikki tiet vievät Turkuun, Sirokko!

SuviAnniina kirjoitti 07.07.2009 - 19:38
Turku on jäänyt kyllä toistaiseksi aika pimentoon minun tietoisuudessani, mutta ehkä jonain päivänä tie vie...
Mielenkiintoisia kohteita, minun top5 koostuisi lähinnä puuhamaa yms. kohteista, mutta ehkä teen sen silti :-)
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 21:46

Suosittelen, SuviAnniina, Turussa on ihan mukava lasten seikkailupuistokin Kupittaalla!

Timo kirjoitti 07.07.2009 - 23:53
Tulevan suomimatkailun innostamana sain aikaiseksi jotain enemmänkin kirjoittamista vaativaa blogiin! Pariinkin kertaan osin kirjoitettua, kun vuodatuksen joku bugi vielä löytyi ja hukkasi pitkän pätkän... :-/

Lomailemisiin! :-)
SusuPetal kirjoitti 08.07.2009 - 00:11

Pitääkin tulla katsomaan, Timo.

Inkataika kirjoitti 08.07.2009 - 09:15
Aivan loistava kaljakävelyreitti Turussa. Nuo saa aina ihmettelemään, kun jollekin ulkopaikkakuntalaiselle kertoo paikallisten kuppiloiden nimistä. ;D
SusuPetal kirjoitti 08.07.2009 - 11:55

On ne upeita nimiä, Inkataika, loistavia!

juanita kirjoitti 09.07.2009 - 21:00
tuon listan jälkeen kyllä kotiseutuylpeys ja -rakkaus saa rinnan röyhistymään ;D kuninkaantie on tuttu varsinais-suomen pätkältä ja diverssi kuului aina ennen kerran kesässä -kohteisiin. täytyypä laittaa myös korvan taakse tytyri ja morganismi, vaikka tänä kesänä ei ehkä keritäkään niissä käymään, kun suomen visiittiimme uhkaa jäädä aika lyhyeksi.
SusuPetal kirjoitti 09.07.2009 - 21:04

Kasvihuoneilmiö on kyllä upea paikka, Juanita, harmi, jos Suomen visiitti jää niin lyhyeksi!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Valokuvia, lyhyitä tarinoita

12 kuvaa / photos