Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.08.2008 - 18:34

Minulla on ollut tapana koota tekemistäni matkoista albumeita, joihin olen laittanut valokuvia ja pätkiä matkakertomuksesta. Homma on hauskaa, mutta aikaa vievää.

Koska vietän koneella jonkin verran aikaa (kuten ehkä olette huomanneet…), ajattelin tällä kertaa kokeilla matkakirjan tekemistä digitaalisesti, netin kautta. Samalla ajattelin myös pistää joitakin muitakin kuvia kansien sisään nähdäkseni, millaista jälkeä eri kuvavalmistajat tarjoavat.

Eri kuvavalmistajilla on tarjolla ohjelmia, joilla voi suhteellisen vaivattomasti tehdä kuvakirjan.


Matkakirjan tekemiseen valitsin Color-Kolmion ohjelman. Kuvakirjan tekeminen alkoi Color-Kolmion kuvakirjaohjelman lataamisella koneelle. Asennus sujui vaivattomasti, mutta vei jonkin verran aikaa – ei liikaa kuitenkaan.

Kirjan layoutiin oli valittavana kohtalaisen runsas valikoima erilaisia taustavärejä, myös taustan tekeminen omasta kuvasta oli mahdollista. Kuvien sommittelu sivulle oli helppoa, samoin tekstin lisääminen sivuille. Kirjan sivujen esikatselu toimi erittäin hyvin ja oli riittävän suuri ja selkeä.

Ohjelma arvioi lisättyjen kuvien laadun. Käytin jpg-formaattia, pikseleitä noin 2000x3000.

Kirjan tilaus oli helppoa, kirjan pystyi tilaamaan joko kotiin tai sen saattoi noutaa valokuva-alan liikkeestä, jotka oli listattu tilauslomakkeeseen.

Matkakirja tuli kotiin noin viikossa, jälki oli siistiä, paperi hyvälaatuista, teksti kohdallaan. Ihan siisti paketti, vaikutelma oli kirjamainen.

Muuten olin tyytyväinen, mutta kirjan hinta hirvitti. 36-sivuinen kirja maksoi lähetyskuluineen reilu 50 euroa, joka on aika paljon.


Ifolorin kuvakirjaohjelman sai asennettua koneelle todella nopeasti. Kuvien sommitteluun oli paljon erilaisia mahdollisuuksia, ehkä enemmän kuin Color-Kolmiolla. Tekstin kirjoittaminen oli myös vaivatonta. Esikatselu ei ollut yhtä hyvä kuin Color-Kolmiolla, mutta riittävä.

Kirjan tilaus lähti todella nopeasti valmistajalle, kesti muutaman minuutin. Kirja tuli kotiin viikossa, jälki oli mielestäni huippuhyvää, värien toisto erinomainen.

36-sivuisen kirjan hinnaksi lähetyskuluineen tuli reilu 30 euroa eli oli huomattavasti halvempi kuin Color-Kolmiolla.


Fotoyksin kuvakirjaohjelmaa varten ei tarvinnut ladata erillistä ohjelmaa. Sen sijaan kirjaan tulevat kuvat piti lähettää Fotoyksin palvelimelle, ja tähän kului jonkin verran aikaa. Kuvien lähettämisen jälkeen kirjan rakentaminen oli helppoa, mutta layout-valikoima oli hyvin suppea. Kirjaa sai myös ainoastaan vaaka-mallisena, Color-Kolmiolla ja Ifolorilla oli pystymalli, Ifolorilla kirjakokoja oli myös monia muita.

Fotoyksin kirja tuli kotiin kaikkein nopeimmin näistä kolmesta kokeilusta; tilasin kirjan sunnuntaina ja se tuli jo keskiviikkona postin mukana.

Mutta…kirja ei ollut kirjan näköinen, se muistutti valokuva-albumia. Tämä ei ollut toiveeni, sillä jos olisin halunnut albumin, olisin tehnyt sellaisen itse. Halusin kirjan.

Kuvat olivat kohtuulaatuiset, paperi samoin, mutta kirjan sidonta oli liian tiukka ja ahdas, aukeamat eivät avautuneet hyvin. Kirja oli vihkomainen.

Kuvakirjan ensimmäinen sivu oli myös irti, joten jouduin palauttamaan tuotteen.

Kirja oli 20-sivuinen ja hinnaksi lähetyskuluineen tuli reilu 30 euroa.


Ifolorilla oli hinta-laatusuhde kunnossa, kuvakirjaohjelma oli helppo asentaa, helppo käyttää ja jälki erinomaista.

 

Kuvakirjan tekeminen on ihan varteenotettava vaihtoehto perinteisille valokuva-albumeille, joiden tekemiseen saa myös uppoamaan rahaa, kun ostaa albumit, liimakulmat ja teettää kuvat. Digikirja on myös siitä hyvä, että ei tarvitse kirjoittaa KÄSIN kuvatekstejä.

Kuvakirja on myös hyvä lahjaidea – jouluksi mummille kirja lapsenlapsista, kummille kukkaloistoa, serkulle taidevalokuvia ja rakkaalle intiimi kuvateos. Suosittelen.



Rosamajalis kirjoitti 25.08.2008 - 18:49
Gigantin nettisivuilla on myös tarjouksia kuvakirjoista. Viime jouluna oli myös kalenteritarjous omista kuvista alle kympillä. Isovanhemmat saivat joululahjaksi lapsenlapsen kuvista tehdyn kalenterin.
KooTee kirjoitti 25.08.2008 - 18:53
Jep Susu. Vihdoin hokasit tuon, minähän olen jo "mainostanut" tuota Ifilorin ohjelmaa parikin kertaa.
Pari kirjaa on jo tehty. Saattaa olla, että syksyllä teen lisää? Ifilorilla on myös sellainen paksumpi opus mahdollista tehdä, harmittaa etten huomannut sitä silloin, kun tein Marbellan reissusta kirjan. jäi paljon kuvia varastoon.
Todella hyvä vaihtoehto albumille.
SusuPetal kirjoitti 25.08.2008 - 18:54
Valinnanvaraa löytyy todellakin, Rosamajalis, niin tarjoajissa kuin tuottessakin -kalentereita, mukeja, paitoja, hiirimattoja ja niin edelleen.
SusuPetal kirjoitti 25.08.2008 - 18:56
Pitihän minun kokeilla monia, jotta näkisin itse -makuja on niin monia, mutta tuo Ifolor miellytti minuakin eniten, KooTee.
Isopeikko kirjoitti 25.08.2008 - 19:00
On se kätsyä, kuvia vielä molemmin puolin paperia, ennen ei onnistunut kuin painamalla. Mitenkäs... nuo sivut ovat vissiin tulosteita, ei valokuvapaperille valotettuja ja kehitettyjä kuvasivuja? Huomasitko eroja?
SusuPetal kirjoitti 25.08.2008 - 19:06
En minä sellaisia huomannut, Isopeikko...olen aika huomaamaton välillä. Veikkaisin tulosteita, äh, en minä tiedä. Kiiltävää ja koreaa oli.
KooTee kirjoitti 25.08.2008 - 19:19
Ifolor siis ei Ifilor.
Kyllä kuvat ovat varmaankin painettuja, mutta laatu on silti mielestäni vähintäänkin riittävä.
SusuPetal kirjoitti 25.08.2008 - 19:20
Joo, Ifolor.
Jep, laatu on hyvä.
Mymskä kirjoitti 25.08.2008 - 20:05
Tämäpä olikin hyvä juttu! Kiitos.

Olen joskus tehnyt leikkaa-liimaa-menetelmällä valokuvakirjoja lahjaksi, mutta se on aika tuskaista hommaa. Tokihan siitä tulee persoonallinen lopputulos, mutta se vie ihan tuhottomasti aikaa!

Ifolorin palveluun ja hintoihin olen ollut toistaiseksi tyytyväinen, joten sitä aion kokeilla tässäkin.
Oikein hyvä, kun laitoit vertailua näistä.
Obeesia kirjoitti 25.08.2008 - 20:07
Harrastatko telepatiaa? Juuri kuvakirja on ollut mielessäni. Kuvasin tyttären häissä ja tytär toivoi jonkinlaista koostetta kuvista, muisti lähinnä sellaisen haitarinmallisen, minkä valokuvaamo teki aikoinaan yo-kuvista.

Miten lienee kuvakirjan säilyvyyden kanssa? Säilyykö yhtä hyvin kuin tavalliset kuvaliikkeessä teetetyt paperikuvat?
SusuPetal kirjoitti 25.08.2008 - 20:29
Huh, leikkaa-liimaa-menetelmä tuntuu aika työläältä, Mymskä, mutta kyllähän sekin toimii. Ifolor oli kyllä aika kätevä.

No, telepatiaa en ole tullut ainakaan tietoisesti harrastaneeksi, Obeesia.
Kuvien säilyvyydestä en tiedä, mutta kaipa ne säilyvät samalla tavalla kuin kirjoissa yleensä. Kokeile vaan, se oli ihan hauskaa hommaa!
Kari kirjoitti 25.08.2008 - 20:36
Minäkin olen suunnitellut kuvakirjan tekemistä. Ifolorin ohjelman asensinkin kerran ja suunnittelin kirjan Italian reissusta, mutta se jäi silloin tilaamatta. Pitää ottaa asia uudelleen esille lähempänä Joulua.
Hirlii kirjoitti 25.08.2008 - 20:40
muttaku se on niin hienoa ja ihanaa kuulkaas ostella kunnon valokuva-albumi ja liimata ne kuvat siihen ja kirjoittaa sinne kaikenlaista
k ä s i n .

(kaikista digikuvista, jotka teille ovat tärkeitä kannattaa ottaa tai tehdä paperikuva, jos haluaa säilyttää joitakin kuvia joillekin erityisille kuolemansa jälkeen).

ifiolorin systeemi on ihan kiva, mutta itsetehty on aina itsetehty.

SusuPetal kirjoitti 25.08.2008 - 20:52
Onneksi jouluun on vielä aikaa, Kari.

Hirlii, olen tehnyt niin monbta albumia k ä s i n, että oli korkea aika kokeilla jotain uutta.
Ja kirjassahan kuvat säilyvät.
Vihaan käsin kirjoittamista...
Äijä kirjoitti 25.08.2008 - 22:23
On käynyt mielessä kyllä, olisi mukava antaa sellainen vaikka lahjaksi.
Ifolorin sovellus vaikutti joskus asiaa tutkiessani aika käypäiseltä.
Mutta katastellaan. Hain juuri tänään kirjastosta kuunneltavaksi Linnunradan käsikirjan liftareille, ja cd-kotelon kannessa luki suurin , ystävällisin kirjaimin: "Älä hätäile"...
(ja kolme pistettä on omasta takaa...)
T kirjoitti 25.08.2008 - 22:39
Tuokaan ei ole paha:
http://www.albumprinter.com/en/index.html
joskaan ei suomea.
SusuPetal kirjoitti 25.08.2008 - 23:09
Je, hätäilemällä ei hyvää tule, Äijä...kunhan nyt joskus saa jotain aikaiseksi:)

T, kiitos linkistä.
Sirokko kirjoitti 25.08.2008 - 23:24
Ifolorilla olen tehnyt minäkin esmeks lastenkirjoja joululahjaksi, lapset istse siellä seikkailivat tekstin kera. Matka-albumeita on myös tullut kokeiltua. Minusta kätsy systeemi, ja saa joko kova- tai pehmeäkantisena-
SusuPetal kirjoitti 26.08.2008 - 06:45
Varmaan ihania seikkailuja, Sirokko, ja hyvä idea!
Iiris kirjoitti 26.08.2008 - 07:37
Eilen juuri perehdyin hiukan tähän kuvakirja asiaan ja harmittelin etten kanna kameraa aina mukana. Olisi enemmän materiaalia josta tehdä kirja. Kiinnostaa kyllä kovasti tämä homma.
SusuPetal kirjoitti 26.08.2008 - 08:14
Eihän siinä auta muu kuin aloittaa uusi harrastus ja ulkoiluttaa kameraa enemmän, Iiris. Mielenkiintoisia kuvaushetkiä!
Donut kirjoitti 26.08.2008 - 14:40
Hei,
minkäkokoisia kuvia käytit kokosivun kuvaan ?
(Pikselimäärä tai Inches/DPi)
Inkivääri kirjoitti 26.08.2008 - 14:57
No mutta hyvänen aika, kiitos vertailusta puolestani:) On suunnitteluasteella ollut tämä homma, mutta joskohan saisi jo aikaiseksi...
SusuPetal kirjoitti 26.08.2008 - 17:28
Donut, olivat noin 2000x3000 pikseliä, niillä main.

Olepa hyvä, Inkivääri, kannattaa nyt siis toteuttaa!
Kutuharju kirjoitti 26.08.2008 - 22:17
Kiitosta kiitos tästä verrattomasta esittelystä, Susu!!
SusuPetal kirjoitti 26.08.2008 - 22:29
Minähän voisin vaikka ryhtyä konsulentiksi vapaa-aikanani, Kutis...:)
Timo kirjoitti 27.08.2008 - 23:27
Kiitos minäkin kuvakirjojapalvelujen esittelystä, itsellänikin on listalla kokeilla kirjaa, mutta varmaan vasta seuraavasta reissusta.

Mäcillä kun ei toimi kaikki windowssiin tehdyt kuvakirjapalvelult, niin täällä oli sinne maailmaan sopivia kuvakirjapaikkoja. Esim suomalaisella kirjakaupalla on omansa ja joku suositeltu ulkomainenkin tuolla näkyi.
SusuPetal kirjoitti 28.08.2008 - 06:44
No hyvä, että mäkkäreillekin löytyy ohjelmat, nuo mainitsemani taitavatkin vain toimia pc:llä, Timo. Kiitos linkistä.
hepoliini kirjoitti 30.08.2008 - 10:44
Tämä täytyy pistää korvan taakse.
Kirsi kirjoitti 30.08.2008 - 10:55
Kiitos tästä arvioinnista, SuSu. Itselläni oli joskus aiemmin ongelmia tuon ifi-jutun asentamisessa mäkille, se ei toiminut. Nyt en ole kokeillut, mutta pian pitää kokeilla.
SusuPetal kirjoitti 30.08.2008 - 10:59
Pistäpä, Hepoliini.

En tiedä, Kirsi, toimiiko ifolor mäkillä, mutta tuo Timon antama linkki kannattaa tsekata.
system operator kirjoitti 30.08.2008 - 13:58
Hei! Hieno että olit testaillut erivaihtoehtoja ja laittanut ne esille. Itsekin miettinyt välillä, pitäisikö tilata kuvakirja.

Hyvä ohje!
SusuPetal kirjoitti 30.08.2008 - 14:18
System Operator, pitää! Tee kirja!
Elegia kirjoitti 02.09.2008 - 16:52
Hyvä vertailu, on kiva tietää mitä eri vaihtoehtoja on! Olen itse tehnyt kalenterin ja kuvakirjan Ifolorilla. ohjelma tosiaan oli helppokäyttöinen jne. mutta minusta painojälki oli aijoin aika kehnoa, vaikka esikatselussa näytti hyvältä ja ohjelma ilmoitti kuvan olevan hyvä. Tekeillä on silti uusi kirjanen :)

SusuPetal kirjoitti 02.09.2008 - 19:08
T'änään tuli taas (!) uusi kuvakirja Ifolorilta, olen kyllä tyytyväinen painojälkeen.
vii kirjoitti 10.04.2009 - 08:50
Itse kokeilen tällä hetkella blurb.com Booksmart kuvakirjan kasaamiseen. jotkut suosittelivat tätä kovin. ekstrana mielestäni on tuo "julkaisumahdollisuus" yksityisenä tai julkisena. niin, ja kilpailukykyinen hinta!:)
SusuPetal kirjoitti 10.04.2009 - 11:22

Pitääkin tutustua, kiitos vinkistä, Vii.

Tanja kirjoitti 11.09.2009 - 21:46
Hei! Teen tutkimusta digitaalikuvatuotteista ja niitä tilanneista asiakkaista.
Haluaisitko osallistua kyselyyn? Jos haluat, ilmoittaudu sähköpostilla:
tanja.ranta@seamk.fi

niin lähetän sinulle kysymykset liitteenä.

Kiitos ja hyvää syksyä!
Tanja, seinäjoen ammattikorkeakoulu
SusuPetal kirjoitti 11.09.2009 - 21:54

Mietin asiaa, Tanja.

Greeny kirjoitti 03.02.2010 - 07:36
Oletteko tehneet kuvakirjoja vanhoista valokuvista skannaamalla paperikuvia? Kokemuksia?
SusuPetal kirjoitti 03.02.2010 - 17:42

Ei ole valitettavasti kokemusta sellaisesta, Greeny.

Hanselmi kirjoitti 22.03.2010 - 19:13
Oli aivan pakko kirjoittaa kommentti ja kiittää, että joku tai siis sinä olet nähnyt vaivaa ja kirjoittanut tänne kommentit kokemuksistasi. Ja monen tuottajan osalta! Kiitos säästi kyllä päänvaivaa ja aikaa, eikä tarvitse miettiä mistä lähden kuvakirjaa häistämme tuottamaan :) Kiitos!
SusuPetal kirjoitti 22.03.2010 - 20:24

Hanselmi, kiva jos jutusta oli hyötyä, ja toivottavasti hääkirjastanne tulee upea!

jupex kirjoitti 19.09.2011 - 16:12
teetin itse ekaks kuvat digimuotoon täällä: http://www.mediazoo.fi/valokuvat.html ja sitten koostin ifolorin ohjelmalla kuvat kirjaksi. Kätevästi tuli kopio kuva-albumistani sukulaiselle.
SusuPetal kirjoitti 19.09.2011 - 19:27

Jupex, pitääkin tutustua tuohon mediazoohon, kiitos.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susu

Valokuvia, lyhyitä tarinoita