lauantai, 3. maaliskuu 2012

Kauniit jäähyväiset

 

 

Tämä blogi ei päivity enää.

Kuviani pääset edelleen katsomaan SusuPetal PhotoGalleryssa.

Nähdään siellä!

 

 

 

 

perjantai, 29. huhtikuu 2011

Kauhujen silta

 

Ennen, kun kävin Turussa, piti päästä levykaupalle ja ostaa levykaupalla musiikkia Kanesta. No, Kane katosi, joten jotain uutta on pitänyt keksiä, jotta Turun reissuilla olisi muitakin hyvin maistuvia elämyksiä kuten lonkerot koulun pihalla, punaviini Häiriöklinikalla ja lukuisat kebab-ateriat kaupungin lukuisissa kebab-paikoissa.
 
Miten olisi kulttuuri? Saisinko kulttuurista sellaisia kokemuksia, jotka pystyisivät korvaamaan Kanen levyhyllyjen klassikot? Levykaupalla sivistystä? Pään sisäisen kovalevyn eheyttäminen kulttuurin avulla?
 
Turku, tuo monella tavalla tunnettu siltakaupunki, on tuunannut vanhasta rautatieaseman kävelysillasta kauhujen sillan. Muinoin kyseisellä sillalla sai kävellä rauhassa, kuunnella alhaalla puksuttavia vetureita, ja vielä kauemmin muinoin, joutui imaistuksi höyryveturin pahalta tuoksuvaan höyrypilveen, jos ei juossut nopeasti pakoon. Ja vielä, vielä kauemmin muinoin, kun siltaa ei vielä ollut, ylitettiin ratapiha raiteitten yli loikkien ja junien ali kyyristellen.
 
Kävelysillan molemmissa päissä oli ennen kioski. Muistatteko sitä aikaa, jolloin ei ollut R-kioskeja vaan sellaisia tavallisia kioskipömpeleitä, joista sai ostaa irtotupakoita, nallekarhuja ja jätskipuikkoja?
 
Kioskit ovat kadonneet jo aikoja sitten. Paljon muutakin Turusta on ehtinyt kadota ennen kuin Turusta tuli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Köydenpunojankadun varrella oleva vanha VR:n konepaja kunnostettiin Logomoksi ja kulttuurinnälkäiset ihmiset ovat alkaneet kansoittaa ennen niin rauhallista kävelysiltaa matkallaan konepajalle.
 
 
Kulttuurin takia sillalla kävelemisestä on tullut elämys. Kamala elämys. Ihmiset vielä kestää, mutta valosta ja äänestä koostuva teoskokonaisuus Sointihohde ja Punasiirtymä tekee kipeää. Punaisena välkkyvät valot, jotka on kiinnitetty sillan yläpuolelle, eivät suinkaan tuo mieleen punaisten lyhtyjen aluetta. Toisivatkin! Nyt olo on kuin olisi mukana jossain CSI:n tunnarissa. Punaista varoitusvaloa!
Siltaan on viritetty myös kaiuttimia, joista kuuluu möyrinää ja murinaa. Vaikea sanoa, toistaako äänimaailma suolisto-oireiden kuminaa tai viimeisiään vetelevän karhun huokauksia. Äärimmäisen pelottavaa, kun ensimmäisen kerran ämyri alkoi korista pään yläpuolella. Ja oli sentään päivä! Pimeällä, yön hiljaisuudessa, äänet olivat kammottavat. Psyko, Uhrilampaat, Hohto...deeveedeelevy toisensa jälkeen alkoi pyöriä mielessä. 
 
Kauhujen silta – omaa ennakkoluuloa ja/tai ymmärtämättömyyttä? Varmaan sekä että.Pieni empiirinen haastattelu kävelysillalla sekä toreilla, tarkoituksella valittujen ihmisten kanssa, antoi seuraavat vastaukset:
 
 
Miksu, 15 v, peruskoululainen, Turku: Mitkä äänet? En mä kuule mittä, ku mä kuuntelen musiikki. Mitä noi valot on? E mä o aikkassemmi huamannukka.
 
Terttu, 81 v, eläkeläinen, Turku: Myöhästysin linja-autosta, enkä mä viittiny jääd odotta kakskymment minuutti. En mä kyl enää koska kävele täsä. Mul tuli migreeni vaik mul on nää aurinkokilasit. Ihan kamalat valot ja mitä ne mylviikki kaik aikka, tiädäks sä? Kirjasto meni mut saattippaha migreenikoje tilal. Ny mulki o Turun tauti.
 
Steven, 26, student, New Zealand: Interesting. Not very colorful, though. I like art to be colorful. Here’s only red. This music, I don’t quite get it. Is it contemparory music? Do you know any good record stores here?
 
(ei, en tiedä, kun Kane lopetettiin.)
 
Heikki, 43, työtön, Turku: Vitutta. Mu o pakko iha joka kerta kävellä täst yli, ku mul ei o rahha bussilippuse. Vitutta tommonen meteli. Vitutta iha kaik. Kaneki lopetti. Rock’n Roll! Läheksä yhel mu ka? Tarjosisiksä mul yhe ni mä tarjosisi sul mu seura?
 
Anneli, 53, kahvilatyöntekijä, Karjaa: Pääseekö tästä sinne Logomoon? Onko sinne vielä pitkä matka? Ei herra jumala, en mä jaksa kävellä. Tuonne astiko? Ai, olisi mennyt bussikin? Mitä ihmettä tää ääni on? Tämä silta ei lopu koskaan.
 
Kirsti, 52, kirjailija, Turku: Ensimmäisen kerran, kun menin sillalle ja ne punaiset valot vilkkui, ajattelin, että siellä on hälytysajoneuvoja. Siis sillalla. Saako sinne mennä? Jos siellä on tapahtunut jotain? Menin, ei siellä ollut mitään. Punaisia valoja vaan. Ja joo, ne äänet.
 
Hasumi, 23, opiskelija, ja Kiyoe, 22, opiskelija, Tokio: Very nice. We love Finland and Aalto and Moomin. Very good everything. This music? It is Finnish music? No? Where can we buy Finnish punk music?
 
(ette mistään, sillä Kane on lopettanut)
 
Puista siltaa lankkukaupalla. Kulttuuri herättää ajatuksia, koskettaa jotain jossakin. Se kai sen tarkoitus on.
 
(Tavataan levykaupalla kuuden aikoihin, ok? Jatketaan sieltä matkaa.)
 
 
 
 
 
 
 
***
 
Pakinaperjantain 231. haaste on levykaupalla
 
 
 

torstai, 6. tammikuu 2011

Haikeat jäähyväiset

 

 

Legendaarinen Kane Records lopettaa Turussa olevan liikkeensä helmikuun lopulla. Voi itku. Kane on ollut tärkeä osa nuoruuttani. Aikanaan, kun kauppa tuli Salaman kupeelle, tuntui kuin olisi löytänyt taivaan. Enää ei tarvinnut matkustaa Tukholmaan ostamaan haluamiaan levyjään.
Ne kaikki sai Kanesta.
 
Muuttaessani Helsinkiin viime vuosituhannella, jätin Kanen. Helsingistä löytyi onneksi Kettunen, jonka mustavalkoisessa muovikassissa tuli kanniskeltua vinyylejä kotiin parikin kertaa viikossa.
 
Joka Turun reissullani olen käynyt Kanessa, kartuttanut levykokoelmaani vanhoilla klassikoilla edulliseen hintaan. Nyt mietin, onko minulla enää mitään syytä tulla Turkuun? Minne menen, mistä saan ostettua levyjä?
 
Laiha lohtu on, että Kane jatkaa nettikauppaa. No, onneksi edes sitä.
 
Kiitos Kane menneistä, upeista hetkistä, joita olen kokenut selaillessani kaupan olevaa musiikkia, ensin vinyylejä, myöhemmin ceedee-lätysköitä, joiden ihanuusarvo on kyllä olematon. Ovathan ne käteviä soittaa, mutta ei sitä näin vanhemmiten saa enää mitään selvää kansiteksteistä. Kuvatkin ovat ceedeen kannessa niin onnettoman pieniä ja surkeita.
 
Kane Forever!
 
Turun Sanomien artikkeli lopettavasta Kanesta löytyy täältä.

 

 

 

sunnuntai, 19. joulukuu 2010

Miksi tyytyä perinteiseen, kun voi kokeilla uutta

 

 

Polga kaipasi oveensa oman näköistä kranssia, joten ryhdyin hommiin.

Ensin maalasin styrox-kranssin mustaksi, muutama verenpunainen viiru joukossa. Sillä aikaa, kun maali kuivui, askartelin huovasta ja höyhenistä kolme hahmoa. Kranssin nimeksi tuli KOLME ja ne kolme saa Polga itse valita mielialansa mukaan. Vapaus, veljeys, tasa-arvo. Usko, toivo, rakkaus. Drugs and sex and rock'n roll. Long drink, long drink, long drink. Rock, rauha, rakkaus. Kateus, katkeruus, viha. Rauma, Rooma, Pariisi.

Ja niin edelleen.

Pyöritin kranssin ympäri mustaa harsoa, lisäsin kolme hahmoa, vielä harsoa ja kranssin yläreunaan roikkumaan kolme bling-bling antamaan kranssille myös hieman glamuuria.

Kranssien tekeminen on mukavaa, eikä todellakaan tarvitse turvautua perinteisiin malleihin.

 

 

sunnuntai, 5. joulukuu 2010

ITE-tehty

 

 

http://susupetal.jimdo.com/ 

 

***

Mustavalkomaanantain 51. haaste